Tervetuloa Nekkulaan!
Nekkula on mukava, rauhaisa maalaistalli kaukana kaupungin hälinästä.
Nekkula pyrkii luomaan kävijöilleen alkuperäisen maalaistunnelman,
pihapiiristä löytyy vanhaan navettaan remontoitu kymmenen hevosen talli
sekä pieni kahden hevosen pihatto. Talliympäristöstä löytyy lisätietoa talli -linkistä.
Nekkulassa itsessään ei ole tunti -tai kisatoimintaa,
tottakai hoitajille pidetään ratsastustunteja aina mahdollisuuksien mukaan
ja halutessaan he pääsevät kisaamaan hoitohevosillaan.
Hevosilla kuitenkin kisataan pari kertaa kuukaudessa ihan mielenvirkistykseksi.
Kasvatustoimintaa tallilta löytyy jonkinverran,
kasvatteja pyritään aina mahdollisuuksien mukaan lähettämään maailmalle.
Tarkoituksena ei siis ole tehdä Nekkulasta täysin kasvattitallia,
jossa kaikki hevoset ovat lähtöjään tallin omista hevosista.
Kasvattinimenä suomenhevosilla Nekkulan ja muilla roduilla NEK.
Tallia pyörittää jo vuosia virtuaaliheppailuissa mukana ollut Felia.
Felia tunnetaan lähinnä entisestä ravitallistaan Speedy Trottersista joka sittemmin lopetti toimintansa.
Jätäthän mielipiteesi ja mahdolliset kysymyksesi vieraskirjaan!
Keväisin terveisin,
Felia (ROWDY) VRL-3627 ja kauraturvat
Nekkula Info
- Nekkula sai alkunsa 3.4.2010
- Sivuja päivitetty viimeksi 20.4.2010
- Hoitajaa vailla 6 hevosta
virtuaalitalli
webdesign by ssintti. 08-10, kuvan © Gal Ildiko
|
|